Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumiketjut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumiketjut. Näytä kaikki tekstit

6. marraskuuta 2020

Lumiketjupäivitystä

Hain kaupasta nipun uusia sakkeleita ja kokeilin foorumilla esitettyä kikkaa, eli pyörä ilmaan ja sitä kautta löysät pois. Edelleen, ovat aika raskaat ketjut, joten päitten saaminen yhteen ja sakkelin asettaminen vaatisi kolmannnenkin käden. Näistä ketjuista puuttuu sivukiristys, vivulla saisi hieman helpotusta. 
565:n SCS lumiketjuissa oli tosi kätevä, poikkihalkaistu lenkki, päät sai pujotettua kätevästi yhteen.





 

19. lokakuuta 2020

Kytkentäkolmio ja lumiketjut

Kytkentälaite vetokuulalla on hankittu joskus vuosia sitten. Viime kesänä määalasin sen uudelleen.
Totesin kuitenkin taas, että kuulan geometria ei toimi, vaan kaltevassa asennossa kuula jää vetokitaan jumiin. Koska traktorissa on hydraulinen työntövarsi, sillä saisi passattua vetokolmion vaateriin.
Nillaroin tähän kulmaraudasta kolmion. Toimii.

Samalla tuli asennettua hurjan järeät Ovakon lumiketjut alle.
Päitten yhdistämisessä oli hommaa, sillä raskasta kettinkiä on hieman vaikea kiristää.
Pitää vielä vankkia muutama uusi sakkeli, että saa kunnolla kiinni.