2. lokakuuta 2019

Hihnankiristin

Tuulettimen hihna on tässä mallissa aika hankalassa paikassa ja jos laturi ei ole samalla hihnalla, ei siinä yleensä ole kiristintäkään. Joissakin malleissa, joissa alkuperäinen tasavirtalaturi on tallella, hihnaa voi kiristää laturin kiinnikkeellä. Tähän on vaihdettu vaihtovirtalaturi.

Hihna on varsin löysä, joten rakensin laturin korvakkeeseen kiinnitettävän kiristimen. Kiristintangon molemmissa päissä on hahlot, joten paikoilleen passaaminen on helppoa. Laturin korvakkeeseen hitsasin kiinteän 10mm pultin.

Kiristin on laakeroitu, joten sille voi odottaa pitkää ikää.





Vesiletkun vaihto


Alavesiletku hieman hikoili. Ihmettelin jo viime talvena nesteen hävikkiä, joten letkun vaihto lienee paikallaan.
IKH:lta alavesiletku löytyy hyllystä.

Ennen vaihtoa lasken vanhat vedet pois ja lorottelen tilalle 5% kaliumhydroksidiliuoksen, jonka ajan lämpimäksi ja annan vaikuttaa pari päivää järjestelmässä. Joku vanha ohje kehottaa käyttämään soodaa, mutta emäksisenä kaliumhydroksidi toimii myös.
Irrotan alavesiletkun ja ajan painevettä systeemin läpi, että sakat irtoavat.

Vanha neste on aika tunkkaisen näköistä.
Letkun välissä on ollut Calixin lämmitinelementti, joten se löytää uuteenkin letkuun paikkansa.





23. syyskuuta 2019

Vesihana jumissa

Lohkon kyljessä oleva messinkinen vesihana on ollut siitä saakka jumissa, kun traktori on talossa ollut. Olen varovasti koettanut antaa sille toholla lämpöä, mutta vääntää en ole oikein uskaltanut, kun ei tiedä, mitä pahimmillaan voi hajota.

Sitten muistin, että minulla on Volkkarin iskarin yläpään avaushylsysetti, Biltema 20-345.
Jatkovarrella sai kätevästi voimaa vääntöön ja niin se vain napsahti auki ja nyt toimii ihan sormitiukkuudellakin. 



5. helmikuuta 2019

Päävirtakatkaisija / päävirtakytkin asennusta

Vaömetissa on ollut päävirtakatkaisija asennettuna siitä asti, kun sen hankin. Katkaisijat ovat kulutustavaraa, koska niitten läpi kulkee suuria virtoja ja myös katkaisijan sisään hiipivä kosteus tekee tepposia mm. talvella jäätymisen myötä

https://dognet.fi/mobil/565/large/0011.jpg

Monta vuotta sitten siirsin katkaisijan lähemmäs akun napoja kojetauluun, ratin alle, jossa se on paremmin ulottuvilla.
Säänkestävän katkaisijan löytäminen ei ole ollut helppoa, kunnes Ebay-kaupasta löytyi malli, jossa on 1000A/24V virrankesto ja käyttövipu, joka suojaa kytkimen akselia niin, että kosteus ei niin herkästi pääse katkaisijan sisään.

Valmetissani on käytössä kaksi rinnankytkettyä 12V/60Ah akkua, joitten miinusnavat kytketään katkaisijaan. Tässä mallissa on todella järeät navat, joihin maakaapelin rengasliitin ei mahdu, joten liitin on halkaistava ja aluslevyjen kanssa puristettava katkaisijan napohin.
Pikaisella nettihaulla en edes löytänyt maakaapelia, jossa olisi avoimempi liitin.

 


Lumen linkousta

24. tammikuuta 2019

Lumen linkousta

Valmet on huolehtinut monena talvena 5000 neliön tontin lumien puhdistamisesta. Voimaa riittää kaksimetrisen lingon pyörittämiseen ja vaikka hyttiä ei olekaan, kylmä ei yllätä, kun pukeutuu oikein.