Ovien karmit reunat kaipaavat uutta maalia, joten toteutetaan tämä.
|
Yritin kuivatella bitumi-vaahtomuovipohjaista tulipellin eristettä, mutta se oli imenyt vettä ihan reilusti, joten päätin heittää sen mäkeen. Hyvä niin, sillä muuten en vettymisen syytä olisi heti huomannut. Nämä reiät pitää lukuisien muitten reikien ohella tukita. |
|
Hytin lattia alkaa olla käsittelykunnossa |
|
Kytkin ja jarrupolkimien läpiviennit ovat hajalla, joten teen roiskeläppäkumista uudet |
|
Lattia paikallaan, alasaumaa kiertää solukuminauha |
|
Melko tukeva kerros Katepal K-36 siveltävää bitumia, myös saumoihin. Aika järkyttävän rumaa ainetta, mutta tähän tulee vielä pari juttua päälle |
|
Tälläkin osastolla bitumivuoraus, samalla kaikki saumat tulee varmasti tiivistettyä |